Iiris Palomaa: Teema 5

 Sosiaali- ja terveysministeriön sivulla, jossa kerrotaan WHO:n toiminnasta, sanotaan: ”Suomi edistää terveyttä ihmisoikeutena, sukupuolten tasa-arvoa sekä hyvinvointitalous- ja terveys kaikissa politiikoissa -lähestymistapoja…”. On erinomainen lähtökohta, että terveys nähdään itseisarvona, jonka pitäisi tietyllä tavalla olla politiikasta riippumatonta siten, ettei esimerkiksi jotkut puolueet tai poliitikot aja terveyttä heikentävää tai terveyseroja kasvattavaa politiikkaa. Käytännössä asia on kuitenkin tätä monimutkaisempi.

Vaikka mikään puolue tai poliitikko ei suoraan aja sitä, että ihmisten terveys heikkenisi tai terveyserot kasvaisivat, on erilaisilla arvopohjilla tehdyt päätökset kuitenkin lopputulokseltaan monitahoiset. Politiikan päätökset vaikuttavat esimerkiksi terveyspalveluihin, työttömyyteen ja erilaisiin yhteiskunnan tukiin. Jos mennään lyhyen tähtäimen tavoitteilla, jotka pyrkivät säästämään rahaa ja vähentämään kustannuksia nopeasti, on tietenkin tehokkain keino pienentää tukia ja vähentää terveyspalveluita. Joskus poliitikot saattavat etääntyä tavallisen tallaajan arjesta ja erityistä tukea tarvitsevien elämästä, ja tällöin voi muodostua vahvaa vastakkainasettelua. Kun menestynyt ihminen on sitä mieltä, että hänkin on pärjännyt, kun on vaan tehnyt töitä ja muiden pitäisi vain toimia samoin, jolloin tukia ei tarvittaisi. Tällöin kroonisesti sairas työkyvytön ihminen kokee, ettei tule kuulluksi, kun päätöksiä tehdään ottamatta kunnolla huomioon niitä ihmisiä, keitä se eniten koskettaa.

Suomi osallistuu Agenda 2030 -toimeenpanosuunnitelmaan, jossa on useita tavoitteita, osallistavuus yhtenä periaatteena. Osallistavuuden lisääminen ja osallisuuden tunteen kasvattaminen ovatkin haastavia sikäli, että ne tuntuvat vaativan järjestelmien kokonaisvaltaisempaa muutosta. Toki jo nyt voi vaikuttaa monin tavoin, politiikassa esimerkiksi äänestämällä vaaleissa sekä kouluissa osallistumalla oppilaskuntaan. Politiikka on kuitenkin monille hieman vierasta ja vaikeaselkoista, ja olisi hyvä, jos ihmiset voisivat vaikuttaa myös pienemmässä mittakaavassa ja lähempänä itseään.

Olisi tärkeää, että vaikuttamiseen osallistuminen tuntuisi helpolta ja kiinnostavalta. Esimerkiksi koulun oppilaskuntaan tai vastaavaan osallistuminen voi tuntua työläältä, jos siihen liittyvät kokoukset tulevat vielä jo valmiiksi raskaiden koulutöiden päälle. Jotkut sen tietysti kestävät ja jaksavat, jos kiinnostusta löytyy, mutta tällöin vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle jäävät juuri ne, kenen ääni olisi tärkeää; ne, joilla voimavaroja on vähemmän, ja ne, joita politiikka ”ei kiinnosta, koska ei se muutenkaan mihinkään vaikuta”. Jos päätöksiin vaikuttavat ainoastaan ihmiset, joilla on paljon voimavaroja ja kiinnostusta, se voi tehdä vaikuttajakunnasta liian homogeenisen ja tällöin myös päätökset voivat ajautua sellaisiksi, jotka hyödyttävät vain tätä homogeenista vaikuttajajoukkoa. Siksi täytyy pohtia tosissaan, kuinka vaikuttamisesta voisi tehdä matalan kynnyksen hommaa ja miten voisi saada osallistettua yhä laajempia ihmisryhmiä.

Osallisuuden kokemuksella on vahva yhteys siihen, kuinka oma hyvinvointi koetaan. Tunne siitä, ettei pysty vaikuttamaan johtaa helposti passivoitumiseen. Sen sijaan päätöksen tekoon osallistuminen voimaannuttaa ja nostaa pystyvyydentunnetta. Osallistaminen on kuitenkin haastavaa. Keinot, joilla pyritään saamaan ihmisiä osallistumaan tavoittavat usein parhaiten ne, jotka jo muutenkin osallistuvat paljon.

https://stm.fi/ministerio/kansainvaliset-asiat/who 

https://um.fi/agenda-2030-kestavan-kehityksen-tavoitteet