Iiris Palomaa: Teema 4

 

Sosioekologinen lähestymistapa terveyden edistämisessä tarkoittaa tiettyjen tekijöiden, eli determinanttien huomioimista. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi ympäristö laajassa mittakaavass: yhteiskunta ja kulttuuri, elinolot, työ ja koulu, terveyspalvelut, veden ja ravinnonjakelu ja tuontanto, asuminen, yhteisöt ja verkostot, sekä ihmisen elämäntyyli ja lopulta sukupuoli, ikä ja synnynnäiset tekijät.

Koska terveyteen vaikuttaa niin moni asia ja niin laaja-alaiset tekijät, on terveyden edistämisessä oleellista, että siihen osallistuu monipuolisesti erilaisia asiantuntijoita, ja että yhteistyötä pystytään tekemään myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole suoraan tekemisissä terveydenhuollon kanssa. Esimerkiksi uusia rakennuksia tai remontteja suunnitellessa on hyvä, jos työn suunnittelussa huomioidaan esteettömyyttä, fyysisen esteettömyyden lisäksi myös esimerkiksi visuaalista esteettömyyttä.

Sosioekologisia tekijöitä on paljon, enkä turhaan käy yksityiskohtaisesti niitä kaikkia läpi. Kaksi eri tekijää ja lähestymiskulmaa ovat kuitenkin sellaisia, joita on erityisesti tullut pohdittua paljon.

Ensimmäinen tekijä, joka vaikuttaa väestön ja erityisesti nuorten ja psykiatristen haasteiden kanssa kamppailevien elämään on niin sanottu suoritusyhteiskunta. Mitään absoluuttista syytä suoritusyhteiskunnan syntymiselle on vaikea antaa, mutta itse olen pohtinut, vaikuttaako internetin ja kansainvälistymisen seurausta, että vaikuttaa olevan tärkeää kilpailla ja olla tehokas. Varsinkin nuoret saavat paljon kuvaa netin välityksellä ihmisistä, jotka ovat menestyneitä, varakkaita tai päättäneet muuttaa elämäänsä radikaalisti ja onnistuneet lähes täydellisesti. Netti tulvii videoita ihmisistä, joilla on erityistaitoja, ihmisistä, jotka soittavat viulua satumaisen kauniisti jo viisivuotiaana, ihmisistä, jotkaovat jo valmiiksi varakkaita ja keksivät toinen toistaan loistavampaa bisnesideaa ja rikastuvat entisestään. Toisaalta vastaan voi tulla videoita nuorista, jotka avautuvat, kuinka vaikeaa on kamppailla masennuksen kanssa tai äideistä, joiden arki on jatkuvaa väsymystä ja valvomista. Tällainen kontrasti voi saada aikaan vääristyneen kuvan menestyjistä ja ”häviäjistä”, jolloin voi tulla pelkoja, että jos en menesty todella hyvin, olen arvoton ja huono.

Suoritusyhteiskunta arvostaa menestystä ja sitä, että ei luovuta, vaan yrittää aina uudestaan, pyrkii saavuttamaan unelmansa hinnalla millä hyvänsä, olipa se kuinka epärealistinen tahansa. Voikin käydä niin, että moni kamppailee menestyksen eteen erittäin paljon ja saavuttaa haluamansa, joskus mielenterveytensä uhraten. Osa ihmisistä varmasti pystyykin tekemään töitä uransa ja unelmiensa eteen sinnikkäästi, mutta entä ihmiset, joiden voimavarat eivät ole samalla tasolla?

On paljon ihmisiä, joiden mielenterveys ei kestä suoritusyhteiskunnan tapaa toimia. Erilaiset haasteet voivat verottaa voimavaroja huomattavasti, esimerkiksi keskittymishäiriöt, psykiatriset sairaudet ja kehitysvammaisuus voivat tehdä sen, että ihmisen toimintakyky on heikompi tai vaihtelevampi kuin niin kutsutulla terveellä väestöllä. Lisäksi ihmisillä voi olla elämässään erilaisia kriisejä eri ikävaiheissa, kuten läheisen menettäminen, trauma tai muutto toiselle paikkakunnalle. Sekä kriisissä, että pysyvämpien haasteiden kanssa kamppailussa toimintakyvyn hetkellinen tai pidempi huononeminen voi tiputtaa ihmisen heti pois opiskelu- tai työelämästä. Ihmiselle jää mielikuva siitä, kuinka haasteellista takaisin kiipeäminen onkaan ja liikaa paineita saadessaan on paljon helpompi luovuttaa ja ajatella, ettei minusta ole siihen. Kuitenkin näillä ihmisillä olisi paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, jos odotukset eivät olisi aivan epärealistiset.

Erilaisten haasteiden kanssa kamppailevat saattavat saada jonkinlaista helpotusta erilaisissa tilanteissa, mikä on hyvä. Mielestäni niitä keinoja ei kuitenkaan käytetä tarpeeksi ja odotuksia ja menestyskeskeisyyttä olisi hyvä käsitellä ja purkaa, jotta kukaan ei luhistuisi epärealististen tavoitteiden alle.

Toinen tekijä, jota on tullut pohdittua, on teknologia; älykännykät ja sovellukset. Niiden kanssa on tapahtunut pahin mahdollinen: kun ne on luotu, ei ole huomioitu terveyttä millään tavalla. Päinvastoin, tavoitteena on ainoastaan ollut raha ja sen saamiseksi käyttäjän koukuttaminen sovelluksiin. Kaupallisia yrityksiä ei kiinnosta, jos osa ihmisistä menettää elämänhallintaansa sen vuoksi, että koukuttuu ruutuun, vaan tärkeintä on tienata ja kun ongelmat alkavat näkyä ihmisten terveydessä, täytyy julkisen terveydenhuollon alkaa paikata ongelmaa. Uskon, että pahimmat ongelmat teknologian kehityksestä ovat vasta edessä. Moni nuori on toki kykeneväinen huomaamaan, jos itsellä on ongelmia ruutuajan kanssa ja saattaa itsekin tehdä asialle jotain. On esimerkiksi sovelluksia, joilla voit itse määrittää, missä sovelluksissa pystyt käymään ja kuinka pitkän ajan kerrallaan. Kaupallinen tuote, jota moni ostaa, on muovilaatikko, jonne voi laittaa kännykän lukkojen taakse ja tällöin kännykällä ei voi tehdä mitään muuta kuin vastata puheluun ja soittaa hätänumeroon. Kyseinen laatikko toimii ajastimella, jolloin käyttäjä voi asettaa ajastimen ajaksi esimerkiksi kaksi tuntia ja sen aikaa voi keskittyä esimerkiksi opiskeluun tai liikuntaan. Nämä ovat kuitenkin äärimmäiseltä kuulostavia keinoja ja tuntuu hurjalta, että täytyy mennä tähän pisteeseen asti, että ruuturiippuvuutta saa kuriin.

On myös paljon ihmisiä, jotka eivät välttämättä kykene itse noin vain katkaisemaan riippuvuutta ruutuun. Osittain voi olla kyse juuri esimerkiksi keskittymishäiriöisistä, psyykkisesti sairaista tai kriisissä kamppailevista ihmisistä. Kun voimavaroja on vähemmän, ei ole voimia muuttaa omaa elämää tai käyttäytymistä. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että kaikessa otettaisiin huomioon kaikki ihmiset, kun suunnitellaan uutta palvelua. Uskon, että teknologian kehitys saattaa osittain kasvattaa terveyseroja sen kautta, että osa on hyvinkin tietoisia ruutuajastaan ja pyrkii kontrolloimaan sitä ja käyttämään teknologiaa terveyden edistämiseen, kun taas osa ihmisistä ei pysty kamppailemaan ruutuaddiktiota vastaan ja syrjäytyy entisestään, kokee ahdistusta ruudulla viettämästään ajasta, mutta ei osaa hakea apua tai tiedä mitä tekisi. Internet on yksi merkittävä ympäristö nyky-yhteiskunnassamme ja monille se voi olla melkein ainoakin ympäristö, jatkossa mahdollisesti yhä useammalle.