Iiris Palomaa: Teema 4
Sosioekologinen
lähestymistapa terveyden edistämisessä tarkoittaa tiettyjen tekijöiden, eli
determinanttien huomioimista. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi ympäristö
laajassa mittakaavass: yhteiskunta ja kulttuuri, elinolot, työ ja koulu, terveyspalvelut,
veden ja ravinnonjakelu ja tuontanto, asuminen, yhteisöt ja verkostot, sekä
ihmisen elämäntyyli ja lopulta sukupuoli, ikä ja synnynnäiset tekijät.
Koska terveyteen
vaikuttaa niin moni asia ja niin laaja-alaiset tekijät, on terveyden
edistämisessä oleellista, että siihen osallistuu monipuolisesti erilaisia
asiantuntijoita, ja että yhteistyötä pystytään tekemään myös sellaisten
ihmisten kanssa, jotka eivät ole suoraan tekemisissä terveydenhuollon kanssa. Esimerkiksi
uusia rakennuksia tai remontteja suunnitellessa on hyvä, jos työn suunnittelussa
huomioidaan esteettömyyttä, fyysisen esteettömyyden lisäksi myös esimerkiksi
visuaalista esteettömyyttä.
Sosioekologisia
tekijöitä on paljon, enkä turhaan käy yksityiskohtaisesti niitä kaikkia läpi.
Kaksi eri tekijää ja lähestymiskulmaa ovat kuitenkin sellaisia, joita on
erityisesti tullut pohdittua paljon.
Ensimmäinen tekijä,
joka vaikuttaa väestön ja erityisesti nuorten ja psykiatristen haasteiden
kanssa kamppailevien elämään on niin sanottu suoritusyhteiskunta. Mitään absoluuttista
syytä suoritusyhteiskunnan syntymiselle on vaikea antaa, mutta itse olen
pohtinut, vaikuttaako internetin ja kansainvälistymisen seurausta, että
vaikuttaa olevan tärkeää kilpailla ja olla tehokas. Varsinkin nuoret saavat
paljon kuvaa netin välityksellä ihmisistä, jotka ovat menestyneitä, varakkaita tai
päättäneet muuttaa elämäänsä radikaalisti ja onnistuneet lähes täydellisesti.
Netti tulvii videoita ihmisistä, joilla on erityistaitoja, ihmisistä, jotka
soittavat viulua satumaisen kauniisti jo viisivuotiaana, ihmisistä, jotkaovat
jo valmiiksi varakkaita ja keksivät toinen toistaan loistavampaa bisnesideaa ja
rikastuvat entisestään. Toisaalta vastaan voi tulla videoita nuorista, jotka
avautuvat, kuinka vaikeaa on kamppailla masennuksen kanssa tai äideistä, joiden
arki on jatkuvaa väsymystä ja valvomista. Tällainen kontrasti voi saada aikaan
vääristyneen kuvan menestyjistä ja ”häviäjistä”, jolloin voi tulla pelkoja,
että jos en menesty todella hyvin, olen arvoton ja huono.
Suoritusyhteiskunta
arvostaa menestystä ja sitä, että ei luovuta, vaan yrittää aina uudestaan,
pyrkii saavuttamaan unelmansa hinnalla millä hyvänsä, olipa se kuinka
epärealistinen tahansa. Voikin käydä niin, että moni kamppailee menestyksen
eteen erittäin paljon ja saavuttaa haluamansa, joskus mielenterveytensä uhraten.
Osa ihmisistä varmasti pystyykin tekemään töitä uransa ja unelmiensa eteen
sinnikkäästi, mutta entä ihmiset, joiden voimavarat eivät ole samalla tasolla?
On paljon ihmisiä,
joiden mielenterveys ei kestä suoritusyhteiskunnan tapaa toimia. Erilaiset
haasteet voivat verottaa voimavaroja huomattavasti, esimerkiksi
keskittymishäiriöt, psykiatriset sairaudet ja kehitysvammaisuus voivat tehdä
sen, että ihmisen toimintakyky on heikompi tai vaihtelevampi kuin niin
kutsutulla terveellä väestöllä. Lisäksi ihmisillä voi olla elämässään erilaisia
kriisejä eri ikävaiheissa, kuten läheisen menettäminen, trauma tai muutto
toiselle paikkakunnalle. Sekä kriisissä, että pysyvämpien haasteiden kanssa
kamppailussa toimintakyvyn hetkellinen tai pidempi huononeminen voi tiputtaa
ihmisen heti pois opiskelu- tai työelämästä. Ihmiselle jää mielikuva siitä,
kuinka haasteellista takaisin kiipeäminen onkaan ja liikaa paineita saadessaan
on paljon helpompi luovuttaa ja ajatella, ettei minusta ole siihen. Kuitenkin
näillä ihmisillä olisi paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, jos odotukset
eivät olisi aivan epärealistiset.
Erilaisten
haasteiden kanssa kamppailevat saattavat saada jonkinlaista helpotusta
erilaisissa tilanteissa, mikä on hyvä. Mielestäni niitä keinoja ei kuitenkaan
käytetä tarpeeksi ja odotuksia ja menestyskeskeisyyttä olisi hyvä käsitellä ja
purkaa, jotta kukaan ei luhistuisi epärealististen tavoitteiden alle.
Toinen tekijä,
jota on tullut pohdittua, on teknologia; älykännykät ja sovellukset. Niiden
kanssa on tapahtunut pahin mahdollinen: kun ne on luotu, ei ole huomioitu
terveyttä millään tavalla. Päinvastoin, tavoitteena on ainoastaan ollut raha ja
sen saamiseksi käyttäjän koukuttaminen sovelluksiin. Kaupallisia yrityksiä ei
kiinnosta, jos osa ihmisistä menettää elämänhallintaansa sen vuoksi, että koukuttuu
ruutuun, vaan tärkeintä on tienata ja kun ongelmat alkavat näkyä ihmisten
terveydessä, täytyy julkisen terveydenhuollon alkaa paikata ongelmaa. Uskon,
että pahimmat ongelmat teknologian kehityksestä ovat vasta edessä. Moni nuori
on toki kykeneväinen huomaamaan, jos itsellä on ongelmia ruutuajan kanssa ja
saattaa itsekin tehdä asialle jotain. On esimerkiksi sovelluksia, joilla voit
itse määrittää, missä sovelluksissa pystyt käymään ja kuinka pitkän ajan
kerrallaan. Kaupallinen tuote, jota moni ostaa, on muovilaatikko, jonne voi
laittaa kännykän lukkojen taakse ja tällöin kännykällä ei voi tehdä mitään
muuta kuin vastata puheluun ja soittaa hätänumeroon. Kyseinen laatikko toimii
ajastimella, jolloin käyttäjä voi asettaa ajastimen ajaksi esimerkiksi kaksi
tuntia ja sen aikaa voi keskittyä esimerkiksi opiskeluun tai liikuntaan. Nämä
ovat kuitenkin äärimmäiseltä kuulostavia keinoja ja tuntuu hurjalta, että
täytyy mennä tähän pisteeseen asti, että ruuturiippuvuutta saa kuriin.
On myös paljon
ihmisiä, jotka eivät välttämättä kykene itse noin vain katkaisemaan
riippuvuutta ruutuun. Osittain voi olla kyse juuri esimerkiksi
keskittymishäiriöisistä, psyykkisesti sairaista tai kriisissä kamppailevista ihmisistä.
Kun voimavaroja on vähemmän, ei ole voimia muuttaa omaa elämää tai
käyttäytymistä. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että kaikessa otettaisiin
huomioon kaikki ihmiset, kun suunnitellaan uutta palvelua. Uskon, että
teknologian kehitys saattaa osittain kasvattaa terveyseroja sen kautta, että
osa on hyvinkin tietoisia ruutuajastaan ja pyrkii kontrolloimaan sitä ja
käyttämään teknologiaa terveyden edistämiseen, kun taas osa ihmisistä ei pysty
kamppailemaan ruutuaddiktiota vastaan ja syrjäytyy entisestään, kokee
ahdistusta ruudulla viettämästään ajasta, mutta ei osaa hakea apua tai tiedä
mitä tekisi. Internet on yksi merkittävä ympäristö nyky-yhteiskunnassamme ja
monille se voi olla melkein ainoakin ympäristö, jatkossa mahdollisesti yhä
useammalle.
Hei Iiris, tämäkin blogikirjoituksesi on erinomainen! Vaikutat jo vahvalta TE-asiantuntijalta näillä postauksillasi. Hyvä sinä!
VastaaPoistaTerv.Teija